Puusta Paikallisesti

Lahti | Pro Puu -galleria

Näyttelyssä on esillä kotimaisista puulajeista valmistettuja pienesineitä ja kalusteita.
Mm. puulajiseinäke, jossa on 17 kotimaisesta puulajia. Näitä on nyt mahdollista mm. oppilaitosten tilata opetuskäyttönsä. Puulajimallit varustetaan Qr-koodeilla, joka linkittyy PuuProffa.fi - sivustoon.

Puusta paikallisesti -näyttely ja Syyssahaus -työnäytös esittelevät marginaalipuun jalostumisesta sahatavaraksi ja puuseppien tarvepuuksi.

Varsinaisen sahauksen lisäksi tapahtumassa ja Pro Puu-gallerian näyttelyssä jaetaan tietoa
puun kaadosta, taapeloinnista ja kuivauksesta.

Mallitaapelit ovat jo tutuksi tullut maamerkki Pro Puu -keskuksen päädyssä. Yhdistys merkitsee eri omistajien lankut ja ylläpitää varastokirjanpitoa puista. Varaston kierto on 2-3 vuotta. Kuivumisaikaan vaikuttavat puulaji, sahatavaran paksuus sekä sääolosuhteet.

Syyssahaus järjestetään Pro Puulla ke 15.9.2021 klo 10-16. Sahauksessa kiinnitetään erityistä huomiota puun laatutekijöihin puusepän työn kannalta. Asiakkaan sahaukseen toimittamista tukeista voidaan kuivauksen jälkeen tehdä tilauksesta vaikkapa kodin kalusteita. Näin pihapuu jatkaa elämäänsä jalostetussa muodossa vielä kaa-tamisensakin jälkeen.

Sahaustapahtuma on avoin yleisölle ja toimii samalla oppimistilanteena alan opiskelijoille.

Tervetuloa paikan päälle Pro Puuhun!

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 7.9.–29.9.

  • ma klo 10–17
  • ti klo 10–17
  • ke klo 10–17
  • to klo 10–17
  • pe klo 10–17
  • la klo 10–14

Tapahtumapaikka: 

Pro Puu -galleria

Sijaintikunta: 

Lahti

Käyntiosoite: 

Satamakatu 2 A

Postinumero: 

15140

Postitoimipaikka: 

Lahti

Puhelinnumero: 

(03) 7515 600

Sähköposti: 

galleria@propuu.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: