Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Jukka Rusanen / Anu Perkkiö / Kaarina Kuusisto-Lukkari / Kaisu Häkkänen

Lahti | Galleria Uusi Kipinä

GUKissa 19.5. avautuvat näyttelyt: Jukka Rusanen – Intiimi, Anu Perkkiö – Tuhansien kivikkojen lävitse, Kaarina Kuusisto-Lukkari – Loputon leikki, Kaisu Häkkänen – Metsän ääri.

Nyt on mahdollisuus päästä tutustumaan kaikille avoimiin ja esteettömiin nykytaiteen näyttelyihin täysin maksutta!

Kulman Jukka Rusasen näyttely Intiimi kertoo asioiden välisistä suhteista, siitä kuinka erilaiset nimittäjät vaikuttavat toisiinsa. "Voitaisiin sanoa, että kyseessä on purettu kuva. Se mitä koen katsoessani klassisen maalauksen ideaalia esimerkkiä" hän kirjoittaa.

Kennosta löytyvästä Anu Perkkiön Tuhansien kivikkojen lävitse -näyttelystä voi kohdata taiteilijan tuottamissa maalauksissa hahmoja ja paikkoja, joiden ulkoiset yksityiskohdat ovat piilotettu tai häivytetty pois jättäen tilaa abstraktiolle ja vapaalle assosiaatiolle. Teosten unimainen tunnelma ohjaa kiinnittämään huomion samaistumiskohtiin, ristiriitoihin ja sisäiseen puheeseen.

Kymiin rakentuvassa Kaarina Kuusisto-Lukkarin Loputon leikki -näyttelyssä nimensä mukaisesti leikitellään kolmiulotteisella piirtämisellä. Taiteilijalla on ollut tarkoituksena saada viiva pysymään ilmassa, siis muodostamaan piirrettyjä veistoksia. Viiva ja sen irrottaminen paperilta on haaste jota taiteilija on alitajuisesti tehnyt jo pitkään.

Kirnussa Kaisu Häkkäsen näyttely Metsän ääri tutkii tavallista lähiluontoa ja sen yksityiskohtia: Luonnosta on tullut elämystehdas. Hakiessamme luontomkokemuksia valikoimme henkeäsalpaavat näköalapaikat ja luontomuistomerkit kuluttaen ne nopeasti loppuun.

Lisätietoa näyttelyistämme (ja tietenkin muutakin informaatiota) löydät nettisivuiltamme:
www.galleriauusikipina.fi/nayttelyt/
facebooksivuiltamme www.facebook.com/galleriauusikipina
Seuraa meitä myös instagramissa! www.instagram.com/galleriauusikipina

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 19.5.–6.6.

  • ti klo 12–18
  • ke klo 12–18
  • to klo 12–18
  • pe klo 12–18
  • la klo 12–16
  • su klo 12–16

Tapahtumapaikka: 

Galleria Uusi Kipinä

Sijaintikunta: 

Lahti

Käyntiosoite: 

Kymintie 1

Postinumero: 

15140

Postitoimipaikka: 

Lahti

Tapahtuman lisätiedot: