Juna Espanjaan - Orimattilan taidemuseon kesänäyttely 2018

Orimattila | Orimattilan taidemuseo / Kulttuuritalo

Juna Espanjaan - Orimattilan taidemuseon kesänäyttely 2018

Orimattilan taidemuseon kesänäyttelynä nähdään tänä vuonna poikkeuksellinen kansainvälinen näyttelykokonaisuus. Juna Espanjaan -näyttely esittelee Espanjan sisällissodan ja Kansainvälisten prikaatien tarinoita elokuvissa ja installaatioissa seitsemän pohjoismaalaisen taiteilijan tulkitsemana.

Näyttelyn taiteilijat ovat Katariina Lillqvist (Suomi), Nils Claesson (Ruotsi), Tinna Jonné (Ruotsi), Dror Feiler (Ruotsi), Kieran Kolle (Norja), Sebastian Holsen (Norja) ja Albert Scervig (Tanska).

Espanjan sisällissodan alkamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 82 vuotta. Laillisesti valitun tasavaltalaishallituksen ja kenraali Francon johtamien kansallismielisten kapinallisten välinen konflikti laajeni nopeasti täysimittaiseksi sodaksi, jota seurattiin ensimmäistä kertaa myös uusien joukkotiedotusvälineiden kuten radion ja uutiselokuvien kautta ympäri maailman.

Pohjoismaissa Espanjan sota herätti syvää huolestumista. Lukuisat poliitikot, taiteilijat sekä ay-aktivistit liittyivät fasisminvastaiseen toimintaan Espanjan Apu -keräysten kautta. Solidaarisuustoiminta laajeni nopeasti kokonaiseksi kansanliikkeeksi. Pian myös ensimmäiset vapaaehtoiset lähtivät kohti Espanjaa puolustaakseen demokratiaa tasavaltaisarmeijan Kansainvälisten prikaatien joukoissa. Moni heistä ei koskaan palannut.

Pohjoismaisten vapaaehtoisten tarinoille omistettu Juna Espanjaan -näyttely on syksystä 2016 alkaen kiertänyt tähän mennessä Pohjoismaissa, Espanjassa, Belgiassa ja Saksassa. Elokuvantekijät, kuvataiteilijat ja muusikot ovat esitelleet töitään niin taidegallerioissa, elokuvateattereissa, kansalaisjärjestöjen kohtauspaikoissa kuin avoimissa ulkoilmaesityksissäkin. Kiertueen yhteydessä on eri maissa järjestetty myös keskustelutilaisuuksia ja seminaareja mm. yliopistoissa ja kouluissa. Orimattilan taidemuseoon tänä kesänä saapuvaa näyttelykokonaisuutta ei ole aiemmin nähty Suomessa.

Juna Espanjaan on kunnianosoitus demokratian puolesta taistelleille tavallisille kansalaisille, jotka 30-luvun myrskyissä eivät epäröineet lähteä kaukaiseen maahan puolustamaan ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa. Moni kiertueelle osallistuva taiteilija on löytänyt Espanjantarinansa omasta perhepiiristään. Näistä, osittain hyvin henkilökohtaisistakin aineksista on syntynyt moniääninen kokonaisuus, joka nykytaiteen keinoin kertoo yhteisistä pohjoismaisista arvoistamme. Näyttelyn aiheena sisällissota on Suomessa sikäli ajankohtainen, että tänä vuonna muistellaan 1918-muistovuoden merkeissä sadan vuoden takaisia tapahtumia.

Kuluva vuosi on Orimattilan taidemuseon 40-vuotisjuhlavuosi.

Pääsymaksut:
aikuiset 5 €
ryhmät (vähintään 20 henkilöä) 3 €
eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 2,5 €
lapset 7-16v. 2 €
lapset alle 7v. ja orimattilalaiset koululaisryhmät ilmaiseksi

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 8.6.–5.8.

  • ti klo 12–18
  • ke klo 12–18
  • to klo 12–18
  • pe klo 12–18
  • la klo 12–18
  • su klo 12–18

Poikkeukselliset ajat

  • suljettu 22.6.2018
  • suljettu 23.6.2018
  • suljettu 24.6.2018
  • suljettu 25.6.2018

Tapahtumapaikka: 

Orimattilan taidemuseo / Kulttuuritalo

Sijaintikunta: 

Orimattila

Käyntiosoite: 

Lahdentie 65

Postinumero: 

16300

Postitoimipaikka: 

Orimattila

Tapahtuman lisätiedot: