Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Metsolat-Urjanlinna

Mikkeli | Naisvuoren kesäteatteri

Metsolat - Urjanlinna on pala Suomen ja suomalaisuuden historiaa. Metsolat on yhtälailla tätä päivää. Yrittäjällä on unelma, mutta ei ole unelmaa ilman arkea. Unelman edessä on monenlaisia haasteita ja yllättäviä käänteitä. Syntyy itsensä ylittämisen tarina ja kamppailu joka koettelee unelman lisäksi myös tärkeimpiä ihmissuhteita.

Metsolat on alun perin vuosina 1993-1995 TV2:ssa esitetty suomalainen draamasarja. Sarja kertoo kuvitteellisessa Hoikan kunnassa elävän pienviljelijäperheen elämästä juhannuksesta 1987 jouluun 1996. Sarja saavutti suuren suosion ja sen jokaisella jaksolla oli yli miljoona katsojaa.

Metsolat - Urjanlinna perustuu legendaarisen tv-sarjan 20 ensimmäiseen osaan, jotka Calr Mesterton ja Curt Ulfstedt kirjoittivat. Mesterton myös ohjasi sarjan. Sarjassa oli kaikkiaan 41 osaa, mukana kirjoittamassa myös Anna-Liisa Mesterton ja Miisa Lindén.
Metsolat - Urjanlinnan keskiössä on sisarusten Erkin ja Eevan sinnikkäät taistelut omien unelmien puolesta. Erkin ja Eevan vanhemmat Annikki ja Antti Metsola elävät mukana lastensa elämänvaiheissa. Heidän persooniensa kautta tarinaan tulee myös lämmintä huumoria.

Ensi-ilta 5.7.2017
Ohjaus Katriina Honkanen
Dramatisointi Miisa Lindén
Alkuperäiskäsikirjoitus Calr Mesterton ja Curt Ulfstedt
Rooleissa: Jimmy Asikainen, Matti Onnismaa, Tiia Honkanen, Riina Uimonen, Tuukka Jukola, Marjaana Viitanen, Vintte Viitanen, Sami Uotila, Tuuli Anikari, Tuomas Turkka, Risto Kopperi ja Salla Sillanpää.

Tapahtuma-ajat: 

  • ke 5.7. klo 18
  • la 8.7. klo 14
  • ti 11.7. klo 18
  • ke 12.7. klo 14
  • ke 12.7. klo 18
  • to 13.7. klo 18
  • pe 14.7. klo 14
  • la 15.7. klo 14
  • ti 18.7. klo 18
  • ke 19.7. klo 14
  • ke 19.7. klo 18
  • to 20.7. klo 18
  • pe 21.7. klo 14
  • la 22.7. klo 14
  • ti 25.7. klo 18
  • ke 26.7. klo 14
  • ke 26.7. klo 18
  • to 27.7. klo 18
  • pe 28.7. klo 14
  • la 29.7. klo 14
  • ti 1.8. klo 18
  • ke 2.8. klo 14
  • ke 2.8. klo 18
  • to 3.8. klo 18
  • pe 4.8. klo 14
  • la 5.8. klo 14
  • ti 8.8. klo 18
  • ke 9.8. klo 14
  • ke 9.8. klo 18
  • to 10.8. klo 18
  • pe 11.8. klo 14
  • la 12.8. klo 14
  • ti 15.8. klo 18
  • ke 16.8. klo 14
  • ke 16.8. klo 18
  • to 17.8. klo 18
  • pe 18.8. klo 14

Tapahtumapaikka: 

Naisvuoren kesäteatteri

Sijaintikunta: 

Mikkeli

Käyntiosoite: 

Mikonkatu 18

Postinumero: 

50100

Postitoimipaikka: 

Mikkeli

Sähköposti: 

info@mikkelinteatteri.fi

WWW-osoite: 

mikkelinteatteri.fi

Tapahtuman lisätiedot:

Lipunmyyjät: 

Sonja Torniainen

Puhelinnumero: 

015 4110440

Osoite: