Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Hulivilikarnevaali - Perhepiknik Mikkelipuistossa

Mikkeli | Mikkelipuisto

Vapaa pääsy!

Tule nauttimaan ulkoilmasta hyvässä seurassa piknikeväiden kanssa! Perhepiknikin teemana on yhdessä tekeminen, joten pääset pelailemaan, kilpailemaan ja hulluttelemaan aikuisten kanssa yhdessä. Mikkelipuistosta voi ostaa myös herkullisen piknikpussi ja jättää omat eväät kotiin!

Paikalla mm. Tukipolku Ky:n hyvän kosketuksen sadutusteltta, Kaukasuksen kadonneet sorsat, kotieläimiä, poniratsastusta, kasvomaalausta, rivitanssia, sirkusta, Mikkelangelot, Päihteetön pupu ja hiekkalaatikon arkeologisia tutkimuksia. Pääset tutustumaan Mikkelin luistelijoiden, Mikkelin nuorisogolfin ja Hatsinan toimintaan sekä kokeilemaan melontaa, testaamaan erilaisten saippuakuplien tekemistä tai opettavaisia Leikkien-leluja. Kirjaston pisteellä voit hankkia oman kirjastokortin! Ota vain mukaan oma Kela-kortti ja huoltajan kirjastokortti sekä henkilötodistus.

klo 10 & 12 Kirjaston satutuokio MAUHtavin runoin ja saduin. Mukana myös kirjastokissa Kaino ja pop-up kirjasto

Vauvojen värikylpy-työpajat
Osuuskunta IteTehty
Vauvaperheille suunnattu kuvataiteellinen työpaja, jossa edetään materiaalien, värien ja valon kokemisesta, tunnustelusta ja havaitsemisesta itse tuotettuun jälkeen. Ilmoittaudu työpajaan ennakkoon tästä linkistä!
klo 10.15-11 12-23 kk ikäisille
klo 12.15-13 4-11 kk ikäisille

Keppihevoskilpailut
klo 10.30 Alle 6 vuotiaiden sarja
klo 11.15 Aloittelijoiden sarja
klo 12.00 Edistyneiden sarja
Hulivilikarnevaalien ensimmäiset viralliset keppihevoskilpalut järjestetään kolmessa eri kategoriassa. Jokainen osallistuja saa pienen palkinnon ja jokaisesta kategoriasta kolme parasta palkitaan Huliviliruusukkein! Ota mukaan oma keppari tai lainaa paikan päältä. Lisäksi palkitsemme myös kolme hienointa keppihevosta ruusukkein! Kepparikilpailut järjestetään yhteistyössä Haukanmäen hevostallin ja Mikkelin Toimintakeskus Ry:n kanssa.

klo 10.30 & 11.30 Rivitanssiin aikuiset ja lapset yhdessä!

klo 10-12.30 Lapset ja aikuiset pääsevät yhdessä testaamaan sirkusta Pikku Ketun sirkuksen kanssa

Tapahtuma-ajat: 

  • la 30.6. klo 10–13

Tapahtumapaikka: 

Mikkelipuisto

Sijaintikunta: 

Mikkeli

Käyntiosoite: 

Pursialankatu 5

Postinumero: 

50100

Postitoimipaikka: 

Mikkeli

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Järjestäjä: 

Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut