Tapahtuma on peruttu.

Suomi-Filmin Siivin -konsertti PERUTTU

Lahti | Lahden kaupunginteatteri, Juhani-näyttämö

– ILTA KOTIMAISEN ELOKUVAMUSIIKIN PARISSA

Onko Romanssi elämäsi rakkauslaulu? Oletko tanssinut Akselin ja Elinan häävalssin tahtiin? Onko Sankaritar voimakappaleesi? Oletko lootusasentoon liian levoton?
Luvassa kotimaisen elokuvamusiikin rakkaimpia säveliä viiden näytöksen verran!

Kulttuuriosuuskunta Kellopelin laulavat näyttelijät ja muusikot palaavat elokuvamusiikin siivittämänä Juhani-näyttämölle. Nyt sukelletaan kotimaisten elokuvien nostalgiseen maailmaan dramatisoidussa konsertissa, jossa kuullaan musiikkia eri vuosikymmeniltä aina Suomi-Filmin kultakaudelta nykypäivään asti.
Esiintyjinä sekä bändinä nähdään tuttuja kasvoja viime vuonna ihastuttaneesta Ilta Oscareiden tapaan -konsertista.
Iltaa emännöi Kellopelin oma, valovoimainen Kipparikvartetti, joka värikkäällä elämänilolla ja nokkeluudellaan ohjastaa iltaa läpi vuosikymmenten, nostaen esiin mielenkiintoisia seikkoja kotimaisesta elokuvamusiikista ja sen tekijöistä kautta aikojen.

Kellopelin näyttelijät tuovat jälleen tuulahdusta Lahden vanhalta “Mutelta” eli musiikkiteatterilinjalta, eikä tälläkään kertaa unohdeta komeasti soivia joukkostemmoja sekä näyttämön täyttäviä koreografioita.
Konsertin ohjaajana toimii LKT:n näyttelijä ja ohjaajana ansioitunut Tapani Kalliomäki.

ENSI-ILTA 14.10.2020 klo 19.00 Juhani-näyttämö

KÄSIKIRJOITUS Sipriina Kauranen, Anni-Maija Koskinen, Elina Ruti
OHJAUS Tapani Kalliomäki
MUSIIKIN SOVITUS Niklas Hagmark
KOREOGRAFI Tytti Liukkonen
KAPELLIMESTARI Matti Hussi
PUKUSUUNNITTELU Hanna Rossi
VALOSUUNNITTELU Tiina Hauta-aho
ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala ja
Jukka Vierimaa
OHJAAJAN ASSISTENTTI Reeta Lyyra

NÄYTTELIJÄT Sipriina Kauranen, Petri Knuuttila, Noora Koivumies, Siiri Kononen, Anni-Maija Koskinen, Kalle Kurikkala, Ville Mäkinen, Outi Paasivirta, Elina Ruti ja Julia Vuorinen

ORKESTERI Kellopeli House Band: Matti Hussi, Jussi Koskinen, Lari Lius ja Jaakko Rossi sekä Martti Peippo
Lumos-kvartetti: Annukka Nevalainen-Lius, Anette Grevberg, Sirkku Hilanko ja Niklas Hagmark

Tapahtuma-ajat: 

  • ke 10.2. klo 19
  • ke 17.2. klo 19
  • to 18.2. klo 13

Tapahtumapaikka: 

Lahden kaupunginteatteri, Juhani-näyttämö

Sijaintikunta: 

Lahti

Käyntiosoite: 

Kirkkokatu 14

Postitoimipaikka: 

Lahti

Puhelinnumero: 

0600 30 5757

Tapahtuman lisätiedot:

Lippujen hinnat: 

30 € peruslippu / 20 € eläkeläiset, opiskelijat, koululaiset, työttömät

Lipunmyyjät: 

Lahden kaupunginteatteri

Puhelinnumero: 

0600 30 5757

Osoite: 

Lippupiste

Puhelinnumero: 

0600 900 900

Osoite: 

Järjestäjä: