Arto Kettunen – Elina

Lahti | Galleria Uusi Kipinä

Näyttelyn nimi Elina viittaa puolisooni Elinaan, jota olen käyttänyt maalausteni mallina. Minulle oli tärkeää valita maalausten malliksi itselleni läheinen henkilö. Halusin kuvata maalauksissani nuoren naisen arkea. Aloitin maalaussarjan tekemisen noin kaksi vuotta sitten, vähän sen jälkeen, kun tapasin Elinan ensimmäistä kertaa.

Teosteni lähtökohtana on ollut itse ottamat valokuvat, mutta maalausprosessin edetessä olen etsinyt referenssimateriaalia myös muista lähteistä. Maalausteni valmistuminen kestää yleensä useita kuukausia, jopa vuosia. Suurin osa tästä ajasta ei ole aktiivista maalaamista, vaan teoksen työstäminen on enemmän katsomista. Katson teosta, ja yritän saada kaikki sommitelman osa-alueet toimimaan harmoniassa keskenään. Tässä kohtaa prosessi on haastavinta, ja työskentelyyn liittyy paljon kokeilua ja uudelleen maalaamista. Viimein kaikki alkaa kuitenkin toimia maalauksessa, ja olen kokonaisuuteen tyytyväinen – silloin maalaus on valmis.

- Arto Kettunen

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 24.2.–14.3.

  • ti klo 12–18
  • ke klo 12–18
  • to klo 12–18
  • pe klo 12–18
  • la klo 12–16
  • su klo 12–16

Tapahtumapaikka: 

Galleria Uusi Kipinä

Sijaintikunta: 

Lahti

Käyntiosoite: 

Kymintie 1

Postinumero: 

15140

Postitoimipaikka: 

Lahti

Tapahtuman lisätiedot: