Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Yhteisöt kasvualustana -verkkoseminaari

Lahti | Päijät-Häme

Päijät-Hämeen suurimmassa aluekehitysseminaarissa käsitellään huippuasiantuntijoiden avulla alueen menestyksen edellytyksiä ja yhteisöllisyyden vaikutuksia.

Ohjelmassa on monipuolinen kattaus keskustelua, huippuasiantuntijoita ja ajatusten ravistelua. Aluetutkija Timo Aro johdattaa osallistujat kukoistavan alueen viitekehykseen ja erilaisiin voimatekijöihin. Tutkimusprofessori Hilkka Vihinen luo kuvaa maaseutupolitiikasta ja yhteisöllisyydestä. Citymaalaisten Sirkku Varjonen ja Pauliina Seppälä purkavat vastakkainasettelua maaseudun ja kaupunkien välillä.

Lopuksi paneelikeskustelussa Aro, Vihinen ja Citymaalaiset istuvat Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Petri Rinteen sekä kansanedustaja Hilkka Kempin kanssa saman pöydän ääreen keskustelemaan. Keskustelua paneelissa johtaa Päijät-Hämeen liiton aluekehityspäällikkö Juha Hertsi.

Verkkoseminaarista vastaa Päijänne-Leaderin Heimohautomo-hanke, jonka tavoitteena on kehittää ja tukea päijäthämäläisiä yhteisöjä. Yhteistyökumppaneina ovat Päijät-Hämeen liitto, MTK Häme, Asikkalan kunta, Suomen Kylät ja Päijät-Hämeen Kylät.

Osallistuminen on maksutonta. Tilaisuuden kustantaa Euroopan maaseuturahasto.

Tilaa osallistumislinkki sähköpostiisi:
https://bit.ly/yhteisot-kasvualustana

Tapahtuman verkkosivut:
www.phkylat.fi/yhteisot-kasvualustana

Tapahtuma-ajat: 

  • to 18.3. klo 13–17.30

Tapahtumapaikka: 

Päijät-Häme

Sijaintikunta: 

Lahti

Tapahtuman lisätiedot: