Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Romantiikan riemua - säveliä Suomesta ja Unkarista

Heinola | WPK-talo

Klassisen musiikin huipputaiteilijat konsertoivat Heinolassa! Soittajien kansalaisuuksien mukaisesti ohjelmisto koostuu suomalaisista ja unkarilaisista sävelistä: Ensimmäisellä puoliskolla tunnelman virittävät Sibeliuksen ja Bartókin musiikki, minkä jälkeen illan kruunaa Dohnányin upea pianokvintetto nro 1.

Vilmos Szabadi, viulu
Emmi Salmi, viulu
Péter Bársony, alttoviulu
Anni Kallioniemi, sello
Anni Syrjäläinen, piano

Esiintyjät ovat alansa kansainvälisiä huippuja: Palkittu viulisti Vilmos Szabadi on Budapestin Franz Liszt musiikkiakatemian viulukollegion johtaja ja esiintyy ympäri maailmaa niin suurten orkesterien solistina kuin monipuolisena kamarimuusikkona. Alttoviulutaituri Péter Bársony toimii professorina Franz Liszt musiikkiakatemiassa ja Grazin musiikkiyliopistossa sekä esiintyy Szabadin tavoin eri puolilla maailmaa. Suomalaista osaamista konserttiin tuovat puolestaan eri puolilla Eurooppaa esiintyvän suomalaisen pianotrio TrioMen taiturilliset muusikot: Emmi Salmi (viulu), Anni Kallioniemi (sello) ja Anni Syrjäläinen (piano). Konsertin kokoonpano on konsertoinut aiemmin Unkarissa, ja yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa.

Konserttia tukee Taiteen edistämiskeskus / Hämeen taidetoimikunta.

Väliaikatarjoilua
Ohjelma 10€

Tapahtuma-ajat: 

  • su 18.11. klo 16

Tapahtumapaikka: 

WPK-talo

Sijaintikunta: 

Heinola

Käyntiosoite: 

Kymenkartanonkatu 2

Postinumero: 

18100

Postitoimipaikka: 

Heinola

Tapahtuman lisätiedot: