21.07.2019
Lahti | Sibeliustalo
Suomalaista kulttuuria monipuolisesti esittelevä tilaisuus järjestetään Sibeliustalolla osana Lahden kaupungin isännöimää Esperanton maailmankongressia.
21.07.2019
Lahti | Taarasti
Lauluja esittävät Eero Sinikannel ja Hannu Lehtonen. Liput 20 euroa.
20.07.2019–28.07.2019
Lahti | Kirkkopuisto, Kolkanmäki
Kolkanmäki 1890: Vanhan puukirkon tarina kertoo ajasta, kun lahtelaiset päättivät rakentaa oman kirkon, omalla työllään ja omalla uskollaan.

 

24.07.2019–08.08.2019
Lahti | Kipska
Kahvilassa tarjoilemme juomia ja pientä purtavaa. Myymälästä voit ostaa Osuuskunta Kehvelin valmistamia tuotteita, kuten taidetta, vaatteita ja sisustustuotteita sekä kirppistuotteita.
20.07.2019
Lahti | Taarasti
Mika Törösen ohjaama maisemamaalauskurssi.
19.07.2019
Lahti | Sopenkorven kesanto
Vaikeasti kategorisoitavissa oleva lahtelainen Väärä Kompositio soittaa vuoden ainoan julkisen keikkansa idyllisellä Kesannolla pe 19.7.19.
26.07.2019
Lahti | Lahden Ristinkirkko
Lahden Kansainvälinen Urkuviikko aloittaa tämän kesän festivaalit pari viikkoa aiemmin Adriano Falcionin urkukonsertilla.
26.07.2019
Lahti | Sopenkorven kesanto
Lauluntekijät Kesannolla: Jukka Nousiainen, Eetu Floor
17.07.2019–18.07.2019
Lahti | Lahden Ristinkirkko
Kolkanmäki 1890: Vanhan puukirkon tarina kertoo ajasta, kun lahtelaiset päättivät rakentaa oman kirkon, omalla työllään ja omalla uskollaan.
17.07.2019
Lahti | Taarasti
Hilkka Hiisilä luennoi nastolalaisesta Leo Matinpalosta 17.7.2019 klo 17.
27.07.2019
Lahti | Mukkulan kartanon ranta
Ylen Saunapäivä rantautuu myös Mukkulaan, kun Painovoima Bites ja Mukkulan kartano avaavat saunansa kaikille innokkaille löylymestareille!
17.07.2019–04.08.2019
Lahti | Galleria Uusi Kipinä
Teoksia viideltä taiteilijalta
27.07.2019–03.08.2019
Lahti | Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha
27.07.2019
Lahti | Lahden tori
ISO Neppis on järjestyksessään yhdestoista ja se kisaillaan jälleen Lahden torilla. Tuomme Torille hiekkaa ratoja varten, jossa neppailemme
27.07.2019
Lahti | Pikku-Vesijärven puisto
Tervetuloa Hämäräradion kaikille avoimeen ja ilmaisee Hämäräradio presents: Music For The Green Grass Generation -puistotapahtumaan Lahden Pikku-Veskulle.
Kesäjuttu
27.07.2019
Lahti | Sopenkorven kesanto
Tule kokemaan ensimmäistä kertaa järjestettävä Kesäjuttu
27.07.2019–28.07.2019
Lahti | Torvi
Suomipoppia
16.07.2019–11.08.2019
Lahti | Taidekeskus Taarasti
Seiväsmatkat kertoo faktan, fiktion, huumorin ja musiikin keinoin matkailukeisari Kalevi Keihäsen bisneksen nousun ja tuhon.
15.07.2019
Lahti | Lahden satama
Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan Satama soi -yhteislaulukonsertissa lauletaan tuttuja kotimaisia kappaleita Varusmiessoittokunnan viihdebändin kanssa. Tule mukaan viihtymään!
14.07.2019
Lahti | Galleria Uusi Kipinä
Teoksen takana -taiteilijatapaaminen järjestetään tulevana sunnuntaina. Tällä kertaa tapaamme seuraavat taiteilijat, Tuomas Uusheimo, Annika Bergvik-Forsander, Jukka Tilus, Niko Skorpio.
13.07.2019
Lahti | Ravintola Lokki
Stand up -parisuhdekomedia Mars vs. Venus?
12.07.2019–14.07.2019
Lahti | Teurastamo / Ravintola Torvi
Teurastamo 2019 Lahti
12.07.2019
Lahti | Lahden Ristinkirkko
Kitaristi Santeri Rautiainen esittää musiikkia ulottuen 1500- luvulta 1900- luvun alkupuolelle.
11.07.2019
Lahti | Lehtiojan palvelukeskus
Lehtiojan kesäisiä jazztapahtumia on järjestetty heinäkuusta 2015. Esiintyjät tulevat 24 vuotiaan Swing it!-kuoron riveistä mukana on myös Bay Swing Band Tuisku Marttisen johdolla.
02.08.2019–04.08.2019
Lahti | Lahden kauppatori
Kaksipäiväinen kaupunkifestivaalin lavalla nähdään kotimaiset huippuartistit: Lauri Tähkä, Laura Voutilainen, Juha Tapio, Antti Ketonen, Danny, Antti Railio, Markku Aro ja The Dimitri Keiski Band.

Sivut