25.10.2019
Lahti | Pikku Teatteri
Konsertin sisältö on pää asiassa slaavilaista musiikkia
26.10.2019
Mäntsälä | Mäntsälän Pitäjäntupa
Tervetuloa kuuntelemaan soolokitaran sävelin suomalaisia- ja kansainvälisiä klassikoita. Konsertissa kuullaan mm. Finlandia, Myrskyluodon Maija, Lapin Kesä, Sultans of Swing ja Bohemian Rhapsody.
27.10.2019
Hollola | Hämeenkosken Seurala
Kapellimestari Seppo Hovin seurassa sopraano Angelika Klas ja baritoni Hannu Lehtonen viihdyttävät vihdemusiikin helmillä sunnuntaipäivän ratoksi.

 

27.10.2019
Lahti | Konserttitalo Felix Krohn -sali
Järnefelt, Brahms, Sibelius. Johtaa Erkki Lasonpalo, viulu Ville Koponen, sello Tomas Nuñez-Garcés.
19.10.2019
Mäntsälä | Mäntsälän Lukio
Konsertissa mukana Seppo Hovi, Mari Palo ja Hannu Lehtonen sekä Mäntsälän Mieskuoro johtajanaan Pekka Itkonen.
29.10.2019
Lahti | Lahden konservatorio, Felix Krohn -sali
Pianisti ja säveltäjä Niilo Junnikkala pitää vierailukonsertin entisessä opinahjossaan, Lahden konservatoriossa.
30.10.2019
Lahti | Lahden pääkirjaston 2. krs, musiikkiosaston monitoimitila
Mitä Suomessa kuunneltiin 1969, kun Lahden kaupunginkirjaston musiikkiosasto perustettiin? Listahittejä, aloittelevia artisteja, musiikki-ilmiöitä ja unohdettuja helmiä viidenkymmenen vuoden takaa.
31.10.2019
Lahti | Lahden pääkirjaston 2. krs, musiikkiosaston monitoimitila
Jatkoluento rytmimusiikin historiasta. Luennoitsijana lehtori, musiikin tutkija ja muusikko Jaakko Pitkänen. Tapahtuma on maksuton, ja siinä on väliaika.
15.10.2019
Lahti | Lahden konservatorio, Felix Krohn -sali
Lahden konservatorion Uusi Lahti Kamariorkesterin konsertti.
15.10.2019
Lahti | Kalevi Aho -sali
Lahden musiikkiopiston oppilaat esiintyvät.
15.10.2019
Lahti | Lahden konservatorio, Felix Krohn -sali
Lahden konservatorion ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden syysohjelmaa. Poikkeuksellisesti matinea alkaa klo 12:30.
01.11.2019
Hollola | Hollolan kirkko
Festivaalivesper kutsuu Pyhänpäivän aattona Hollolan kirkkoon
13.10.2019
Hartola | Linna Hotelli
Itä-Hämeen opiston ukulelejamibändit esiintyvät lounaan lomassa.
03.11.2019
Hollola | Sovituksen kirkko
Konsertissa kuullaan Hollolan musiikkiluokkien, Lahden konservatorion nuorten sekä neljän muun kuoron esityksiä. Ohjelman hinta on 15 euroa (sis. kahvi ja pulla).
03.11.2019
Lahti | Lahden konservatorio, Sirpo-sali
Lahden konservatorion ja Espoon musiikkiopiston harppuoppilaiden yhteiskonsertti.
05.11.2019
Lahti | Konserttitalon Felix Krohn -sali
Konservatorion ammatilliset opiskelijat soittavat syysohjelmistoaan.
10.10.2019
Heinola | WPK-talo
Laulattajina Tuula, Pena ja Vekku.
06.11.2019
Lahti | Lahden konserttitalon Felix Krohn -sali
Lahden konservatoriossa musiikkia harrastavien LYK:n oppilaiden oma konsertti.
06.11.2019
Lahti | Kalevi Aho -sali
Lahden musiikkiopiston oppilaat esiintyvät.
09.10.2019
Lahti | Felix Krohn -sali
Lahden puhallinorkesterien yhteinen suurkonsertti, Lahden konservatorion puhallinorkesteri ja yhdistetty suurorkesteri: Veteraanisoittokunta, LSP sekä Tiirismaan puhaltajat.
09.10.2019
Lahti | Kalevi Aho -sali
Lahden musiikkiopiston pianistit esiintyvät.
09.11.2019
Lahti | Kalevi Aho-sali
Lauluyhtye Old Chaps & Band tunnelmoi menneiden vuosien nostalgisilla sävelmillä. Liput 20€ käteisellä tuntia ennen ovelta.
06.10.2019
Heinola | WPK-talo
Legendat lavalla. Heinolan seminaarista opettajiksi valmistuneet Jorma Hynninen ja Jaakko Ryhänen saapuvat areenakonserttien välissä juhlistamaan Heinolan 180-vuotisjuhlavuotta yhteiskonsertillaan.
05.10.2019
Joutsa | Haihatus Fantasia
Tervetuloa kuuntelemaan soolokitaran sävelin suomalaisia- ja kansainvälisiä klassikoita. Konsertissa kuullaan mm. Sultans of Swing, Bohemian Rhapsody, Finlandia, Myrskyluodon Maija ja Lapin Kesä.
05.10.2019
Lahti | Lahden pääkirjasto, auditorio
Tervetuloa kuuntelemaan soolokitaran sävelin suomalaisia- ja kansainvälisiä klassikoita. Konsertissa kuullaan mm. Sultans of Swing, Bohemian Rhapsody, Finlandia, Myrskyluodon Maija ja Lapin Kesä.

Sivut