03.11.2019
Hollola | Sovituksen kirkko
Konsertissa kuullaan Hollolan musiikkiluokkien, Lahden konservatorion nuorten sekä neljän muun kuoron esityksiä. Ohjelman hinta on 15 euroa (sis. kahvi ja pulla).
12.10.2019
Hollola | Hollolan Ns. talo kukko
Hollolan Viihdekuoron iltamat
28.09.2019–29.09.2019
Lahti | Lahden Pikkuteatteri
Kaksipäiväinen koulutustapahtuma Pikkuteatterilla, mukana myös lauluyhtye Rajaton!

 

21.09.2019
Lahti | Lahden mieskuoron sali
Lahtelainen lauluryhmä Cupletti laulaa Juice Leskisen tuotantoa ja heinolalainen Jyränkökuoro Elokuvamusiikkia. Kuoroja johtaa Ari Niskanen
15.09.2019
Heinola | Heinolan kirkko
Asikkalan kamarikuoro Cantus Aquae sekä Sysmän kamarikuoro esittävät Mozartin ja Haydnin kuoroteoksia johtajiensa Jaak Lutsin ja Leena Palmin johdolla.
01.12.2019
Hollola | Sovituksenkirkko
Perinteeksi muodostuneessa adventtikonsertissa Hoosianna-hymni virittää mielet joulutunnelmaan ja johdattaa osallistujat joululaulujen ilon ja lämmön piiriin.
04.09.2019
Lahti | Kansantalo Kuusenlatva
Haetaan uusia laulajia iloiseen joukkoon mukaan!
20.07.2019
Mäntyharju | Mäntyharjun kirkko
Aalto-yliopiston sekakuoro Dominanten kesäkonsertissa kuullaan mm. Sibeliuksen, Kuulan, Mendelssohnin, Pärtin ja Mäntyjärven musiikkia. Johtaa dir. mus. Seppo Murto.
08.06.2019
Mäntyharju | Taidekeskus Salmela
Taidekeskus Salmelan avajaiskonsertissa esiintyy Philomela -kuoro, johtajanaan Marjukka Riihimäki.

Sivut